6.4.16

suolla käppäilyä

Untitled

Tämän päivän saavutuuksiin kuului se, kuinka aamulla sain koko sälekaihdinhässäkän putoamaan päälleni. Täällä toi kaihdinten nostaminen käy vähän jännästi kun sitä narua vaan vedetään alas päin, eikä sitä kiedota mihinkään ympärille - kuten meillä Suomessa. Naru vaa jää jotenkin "jumiin" ja kaihdin jää ylös. Ei siinä mitään sain kaihtimen nostettua paikoilleen.

Ysiltä alotettiin viimeisten polttopuiden purku isoon pitkään puupinokasaan. Greenwood meinaa vähän aikaa sitten kaadettua, paljon vettä sisältävää puuta kun taas drywood tai healed wood on kuivaa, poltettavaa tavaraa. Lastauksen jälkeen istutettiin pari pussillista tötterölehtien jakopaloja. Kuulemma mun kasvualustan painaminen ruukkuun on parantunut sitten viime kerran mutta edelleen sitä tavaraa pitäis saada tiivimmäks...murr! Eikö mulla ole tarpeeks elopainoo vai mikä on kun ei painu.

 Luonaalla huomasin että mun huoneeseen oli eksynyt yks amppari. Nekin on isompia täällä ja niillä on pitkät siivet ja raajat! :O Se sai ittensä ikkunaan kiinni ja minä läimin sitä mukaan otetulla ilta-sanomilla. Tota ikkunaa, tai sen ylempää osaa paikoillaan pitävä puukapula keikahti ja amppari jäi jumiin kahen lasin väliin. Nice. Kiva on nyt sitä katella tossa.
Lounaan jälkeen napattiin taas kamppeet, ja lähdettiin tällä kertaa Philin vanhan kaverin tontille hakemaan muutamia kasveja. Puolen tinnin ajomatkan jälkeen auto pomppi peräkärryn kanssa ihan metikkötiellä ja vaan odottelin millaseen paikkaan me saavuttais. Eihän siellä ketään ollu, mutta kasveja kylläkin. Tää omistaja on joskus aikoinaan istuttanut kyseiset lihansyöjäkasvit tilalleen, eli nyt ei puhuta luonnostaan esiintyvistä kasvipopulaatioista. Luvan kanssa oltiin menossa, mutta oli huikeaa nähdä kasvien vain pilkottavan ruohon seasta. Paluumatkalla haettiin samalta mettätieltä lisää puita joita Phil pätki moottorisahallaan ja minä ja Rich viskottiin lavalle. Lopuks päätettiin käväistä majavien tekemällä patoaltaalla josta löytyikin vesiherneitä ym. Tosi nättiä - ja tosi surullista kuinka vähän näiden kaltaisia luonnonvaraisia alueita enää on. Tiesittekö että kaikista tötterölehtien suosimista suoalueista koko Amerikassa on jäljellä alle 2,5 PROSENTTIA. Siis ihan älytön määrä on kuivattu ja pilkottu ja laitettu asfaltin alle. Ihan sairaan surullista.

Untitled
S. rubra spp. gulfensis

Untitled
S. minor


Untitled
S. purpurea spp. purpurea

Untitled
U. inflata

Untitled
D. muscipula

Untitled

Asemalla sitten purettiin puulasti ja sittenpä oli jo päivä pulkassa. Oli mun vuoro kokata tänään ja keitin vähän perunoita ja tein jauhelihakastikkeen PLUS tein pannaria uunissa. Tosin juurin kun olin ottanut vuoan uunista niin palohälytin alko olkkarissa soida, siis ääää miten se voi noin kaukaa huomata kun ei vielä mikää palanut! Tossa meijän uunissa on mitä lie nappeja ja napilla bake se lämmittää alavastukset ja napilla broil se lämmittää ylävastuksia. No pannari sai hyvät pinnan! Ja Rich kehui ruokia ja varsinkin pannaria niin, että pyys antamaan tämän suomalaisen pannukakun reseptin. Ehkä mä teen jotain oikein kun levitän täällä tätä "pohjoisen kansan" kulttuuria :-D

Untitled

No joo nyt nukkuu.
-S

No comments:

Post a Comment

kiitos! :-)